Päätoimittajan kommenttiraita: Perna 1
Nyt ymmärrän, miksi elokuvaohjaajat haluavat vanhojen leffojen dvd-uusintapainoksiin kommenttiraidan. Näiden lehtien ilmestymisestäkin on sen verran aikaa, että kun ne saa uudelleen eteensä, sitä haluaa selitellä tekemisiään (ja päästä samalla jorisemaan vanhoista ajoista).
Perna sai alkunsa tylsistymisestä. Syksyllä 2001 aloitin Turussa tietotekniikan amk-opinnot ja huomasin hyvin nopeasti, ettei se ollut ollenkaan mun juttu. Kun opiskelu ei napannut, piirtelin tunneilla monisteisiin (muun muassa) mahdollisen skeittizinen sisältöä. Ensimmäiset Pernat kopioin samaisen koulun kopiokoneella. Ja neljän kuukauden jälkeen lopetin koko opiskelun.
Aluksi lehdelle taisi olla monta muutakin nimivaihtoehtoa. Ainoat mitkä muistan enää on "Kameli" ja "East". Ensimmäinen kuulostaa nyt hyvin kamalalta idealta, enkä tiedä mistä se tuli. East taas juonsi juurensa itä-skeittauksen fiilistelystä.
Keskus-nimisessä skeittikaupassa työskennellyt Tiittanen ja kaverinsa Paloranta yllyttivät kuitenkin laittamaan nimeksi "Perna". Olin kaatunut elokuussa yrittäessäni 5-0:ta peltiledgeen Raisiossa. Sieltä matka jatkui TYKSiin, jossa mun perna poistettiin. Ja siitä tuli sitten lehdelle nimi.
Alaotsikoksi muodostui "se huono skedelehti". Veikkaan, että asiaan vaikutti Numero Magazine, joka oli tuolloin Suomen ainoa skeittilehti ja ilmestynyt kolme vuotta. Se oli niin lähellä täydellistä skeittilehteä, että oli parempi lähteä suosiolla ihan toiseen suuntaan. Ja varmuuden vuoksi piti kirjoittaa kanteen vielä, että tämä on se huono lehti, erotuksena siihen hyvään.
Pernan journalistinen linja oli siis jonkinlainen tasottomuus, ja tämä eka lehti onkin tosi tasoton tuotos. Se on haalittu kasaan kaikesta käsillä olevasta random-materiaalista. Mukana on niin tammikuinen Barcelonan reissu kuin lokakuinen Rauman reissukin. Käytännössä aikamoinen sillisalaatti vuoden ajalta. Monelle täysi kysymysmerkki oli varmaan Big Ass J:n haastattelu. Kyseessä oli fiktiivinen rap-hahmo, joka esiintyi muistaakseni lappeenrantalaisen Hapon tekemässä skedeleffassa (jonka nimeä en enää muista).
Juttuihin ja tyyliin on varmasti vaikuttaneet mm. Big Brotherin ja Flashbackin festariraporttien lukeminen, MoonTV:n kännisekoiluohjelmien katsominen ja Hunter S. Thompsonin "Fear and Loathing in Las Vegasin" lukeminen sekä kyseisen kirjan filmatisointi.
Ajatuksena oli tehdä eka Perna n. 50 kappaleen painoksella, lukijakuntana ainoastaan tutut. Sisällöksi kelpasi siis ihan mikä tahansa. Oma skedekuva kanteen ja takakanteen, kaikenmaailman pippelikuvia, kavereiden haastatteluita ja muuta sikailua.
Nyt lehti on skannattu "paino-originaaleista" ja kuvista saa jopa selvää. Alkuperäisten valokopiolehtien kohdalla näin ei todellakaan ollut.
VV
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti